Hei, Henry tässä.
Pitkään mä en oikeastaan nähnyt ympärilläni mitään erityistä.
Metsä oli vain metsä.
Kaupungin rakennukset – tylsiä, tuttuja.
Syksy – märkä ja harmaa.
Katsoin, mutta en nähnyt.
Jossain vaiheessa aloin kuvata enemmän – videoita ja valokuvia.
Pysähdyin. Katsoin.
Mietin, miten voisin jakaa sen, mitä näin.
En tiedä milloin se tapahtui, mutta jokin muuttui.
- - - - - -
Huomasin, miten tutut asiat alkoivat näyttää erilaisilta.
Ympäröivä maailma alkoi vetää huomioni puoleensa yhä useammin.
Jäin tutkimaan lehtiä, huomasin autosta kallioiden värit, metsän syvät sävyt.
Aloin nähdä, miten luonto yhdistää värejä tavoilla, joita en olisi itse koskaan osannut kuvitella –
ja silti kaikki näytti täydellisen harmoniselta.
- - - - - -
Ehkä se on yksi taito, jota voi harjoitella – näkemisen taito.
Kun todella pysähtyy katsomaan, huomaa, että ympärillä on enemmän kauneutta kuin koskaan ehti nähdä.
Ehkä juuri siksi syksy on täydellinen aika katsoa.
Kaikki muuttuu niin nopeasti, että jos ei pysähdy, se menee ohi.
Ennen näin vain lakastumisen, pimeän ja märän.
Nyt huomaan, miten värit elävät, vaihtuvat ja katoavat –
kuin hengitys, joka muuttaa maisemaa päivä päivältä.
Se sama muutos, jota ennen pidin raskaana,
onkin nyt se, mikä tekee kaikesta kaunista.
- - - - - -
Kollegani halusi, että syksyn kenkien sävyt kulkevat samaa rytmiä luonnon kanssa.
Sulautuvat sen väreihin, eivät kilpaile niiden kanssa.
Onneksi hän näki sen, minkä minä opin vasta myöhemmin.
Jokainen sävy syntyi asiakkaidemme toiveista – ja halusta kulkea luonnon rinnalla.
